perjantai 30. marraskuuta 2018

6. Lapsipulmia

~ Back to the business! Tentit ovat pitäneet minut kiireisenä, mutta pyrin aina kirjoittelemaan parhaani mukaan. Tammikuussa kirjoittamiseen saattaakin tulla tauko tulevan kandin myötä.

---


Kaksosten tulo muutti jälleen Crossejen talon rakennetta hieman. Kaksoset saivat toistaiseksi yhteisen huoneen, sillä perheellä ei ollut vielä varaa remontoida kahta huonetta. Tulevaisuuden hankintalistalle laitettiin myös hella, sillä vampyyrilapset söivät ihmisten ruokaa teini-ikään tulemiseensa asti.

Katin ja Nylen saavuttua kotiin sairaalasta, Nylen päässä pyöri sekavia ajatuksia. Hän oli miettinyt, miksei ollut huomannut Katin odottavan hänelle lasta.
"Aika uskomatonta", Nyle sai häkellykseltään sanottua.
"Et ole ainut, joka on yllättynyt", Kat mutisi.

"Oletko ihan tosissasi?" Nyle kysyi hieman sarkastisesti. Pieni ääni hänen takaraivossaan oli alkanut epäillä Katin motiiveja hankkiutua raskaaksi.

"Mitä? Luuletko, että hankkiuduin raskaaksi tarkoituksella, että saisin pidettyä sinut lähelläni?" Kat kysyi ivaillen.
Nyle kohautti hartioitaan. Hän ei ollut varma.
"Minä en edes tiennyt, että voin tulla raskaaksi", Kat puuskahti ja jatkoi:
"Jos satut muistamaan, sanoin, että myrkyn vaikutuksesta vain punahiuksiset vampyyrit tai ihmiset voivat lisääntyä, koska geenit suojaavat heitä. Luulin, että myrkky olisi tuhonnut myös minun hedelmällisyyteni."

"Okei, okei. Hyvä on. Uskon sinua", Nyle vakuutteli ja tarttui kimpaantuneen vaimonsa käteen.
"Nautitaan nyt siitä, mitä meillä on", hän jatkoi ja nyökkäsi kaksosten huoneeseen päin.
"Kuulostaa hyvältä", Kat vastasi vaisusti. 

Kaksosten saapuminen maailmaan oli Nylelle sekä järkytys että onni. Hän oli tuntenut alusta asti kummaa kiintymystä lapsiinsa, vaikka ei koskaan ollut haikaillutkaan isäksi tulemisesta. Häntä kiinnosti myös oudolla tavalla nähdä, miten kaksoset kehittyisivät täysikasvuisiksi ja voimakkaiksi vampyyreiksi.

Abigor alkoi itkeä huoneessaan. Kat kääntyi kannoillaan ja riensi syöttämään poikaansa tuttipullolla. Kat ei tiennyt, kuinka suhtautuisi saamiinsa lapsiin. Toisaalta lapset sitoivat heidät tiiviimmäksi perheeksi, mutta suurimmaksi osaksi kaksosista oli Katin mielestä vain riesaa. Hän ei ollut ikinä oikeastaan pitänyt lapsista, saati haaveillut saavansa niitä.

Abigorin syötettyään Kat laski tämän takaisin kehtoon ja nosti Azaelin syliinsä. Hän keinutti vauvaa hetken rauhoittaakseen tämän nukkumista varten.
"Kyllä teistä tulevaisuudessa varmaan jotain hyötyäkin on", Kat mutisi.
"Emmepähän ainakaan jää suvun viimeisiksi vampyyreiksi."

 ***

Ja niin Crossejen vauva-arki pyörähti käyntiin. Nylen mielestä unettomat päivät ja yöt kulkivat ohi kuin sumussa. Kaksosten hoitaminen oli rankempaa, kuin mitä hän oli odottanut. Aina, kun toinen lapsista oli tyytyväinen, valitti toinen nälkäänsä. Vauva-arjen keskellä tumman kahvin syleily tuli Nylelle turhankin tutuksi.

Vauvojen tulo tiesi myös suurempaa rahojen menoa perheelle. Nyle sattui löytämään itselleen työn agenttipalveluiden listoilta. Hän oli nuorempana haaveillut poliisin urasta ja vaikkei agenttina toimiminen ihan sitä ollutkaan, oli Nyle kerran pienessä elämässään suhteellisen innoissaan. Kat jatkoi rikollisjengin tarjoamia pestejä heti, kun löysi kaksosille sopivan päiväkotipaikan.

Välillä Nylen ja Katin työvuorot limittyivät niin, että Nyle pystyi jäämään hoivaamaan vauvoja kotiin. Hän oli harmikseen huomannut, että Kat otti mielellään enemmän työvuoroja, kuin jäi hoitamaan lapsia kotiin.
"Kyllä me täällä kolmistaankin pärjätään? Eikö?" Nyle kujerteli Azaelille. Hän oli alkanut epäillä, että halusiko Kat tosiaan elää heidän kanssaan sopuisaa perhe-elämää. Pieni pelko yksin jäämisestä kuiski hänen takaraivossaan.

Seuraavana iltana puolitutun vampyyrin kanssa treenatessaan Nyle kuuli jonkun kutsuvan häntä. Nyle käännähti ympäri katsomaan, kuka huutaja oli ja samalla tunsi valtavan voiman iskevän hänet maahan. Hän oli jälleen kerran hävinnyt kaksinkamppailun.

Nyle putosi tömähdyksen saattelemana maahan ja hän pyyhki pölyä polvistaan ylös noustessaan. 
"Anteeksi, en huomannut, että keskittymisesi herpaantui", mies pahoitteli ja tarjosi auttavaa kättään.
"Äh, ei se mitään", Nyle mutisi.
"Kirottu vaimoni se vain siellä huutelee kesken treenien."

"Mitä asiaa? Näithän, että minulla oli harjoittelu kesken", Nyle huokaisi.
"Tuota, olen vähän miettinyt asioita", Kat aloitti ja viittilöi Nyleä istumaan penkille.
"Ei tässä mene kuin hetki."
Nyle katsoi Katia hieman kysyvänä, mutta teki työtä käskettyä. Hän ei tiennyt, mitä odottaa keskustelulta.

Tilanne oli vähemmästäkin kiusallinen. Heidän välillään oli niin paljon selvittämättömiä asioita, mutta puhuminen ei ollut ottanut luonnistuakseen.
"Mitä sinä Nyle haluat tulevaisuudelta?" Kat kysyi yllättäen.
"Kuinka niin?"
"Haluatko sinä vielä lisää lapsia kanssani?"
Nylen leuka meinasi pudota maahan asti.

"M-mitä ihmettä sinä oikein horiset?" Nyle kysyi ja häntä alkoi naurattaa. Eihän Kat hoitanut kunnolla nykyisiäkään kaksosia.
"O-oletko ihan tosissasi? Mitä olet ottanut?" Nyle hirnui.

"En mitään", Kat vakavoitui ja katsoi Nyleä silmiin.
"Miksi sitten kysyt älyttömiä?" Nyle virnuili.
"Minä vain ajattelin kysyä, että oletko tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen", Kat mutisi.

Nyle suuntasi katseensa taivaalla loistaviin tähtiin ja mietti, mitä sanoisi.
"Ei, Kat. En halua sinun kanssasi enää yhtään lisää lapsia."
"Minusta tuntuu, että meistä ei ole enää isommaksi perheeksi. Yritetään pärjätä nyt sillä, mitä meillä on", Nyle vastasi hiljaa.
"Kaipa se on niin", Kat huokaisi ja katseli kengänkärkiään.
"Kyllä meistä ihan hyvä perhe näinkin tulee", Nyle lohdutti.

Hän ei ollut ollenkaan varma, miksi Katin äänessä oli tiettyä haikeutta. Oliko hän halunnut saada sittenkin tyttölapsen? Eivätkö pojat kelvanneet? Vai oliko Nylessä isänä Katin mielestä jotakin vikaa?

Mitä Nyle ei tiennyt, oli se, että Katin kysymykset tulevaisuudesta liittyivät lähipäivien tapahtumiin. Hän oli saanut soiton Mizukilta sairaalasta kotiutumisensa jälkeen, missä nainen oli pyytänyt saada tulla kertomaan jotakin kasvotusten. Kat oli ollut yllättynyt, mutta samalla suostunut tapaamiseen.

"Tuota, tämä voi tulla yllätyksenä.. Mutta, minulla on huonoja uutisia", Mizuki oli aloittanut.

"Teimme kasan testejä ennen kuin päästimme sinut kotiin, kuten pyysit. Testeissä selvisi jotakin ikävää", hän jatkoi.
"Mikä minua vaivaa?" Kat kysyi pelästynyt ilme kasvoillaan.

"Olen pahoillani, mutta et voi saada enää lapsia", Mizuki lausahti ja tarttui Katia lohduttavasti kädestä.
"Nauttimasi myrkky on tuhonnut hitaasti myös sinun mahdollisuutesi lisääntyä. Oli ihme, että pystyit edes tulemaan raskaaksi, saati kantamaan kaksoset", Mizuki jatkoi.
Kat tuijotti Mizukia tyhjä ilme kasvoillaan. Hän ei ollut koskaan luonnehtinut itseään äitipersoonaksi, mutta tiedon kuuleminen satutti häntä silti. Lapsettomuus oli hänelle lohduttoman lopullinen ajatus.

"E-en koskaan?" Kat oli änkyttänyt ja ajatellut, kuinka pitkä hänen elämänsä tulisi vampyyrinä olemaan.
"Niin. Olen pahoillani."

***


Pian vietettiinkin Abigorin (yl.) ja Azaelin (alh.) synttäreitä. Abigor peri isältään tummemman ihonsävyn, mutta oli perinyt äitinsä mustat hiukset. Azael puolestaan peri Katin vaaleamman ihonvärin, mutta taasen isänsä punaiset hiukset ja suvussa kulkevat pisamat.
Abigor on taaperopiirteeltään hupsu ja Azael ripustautuva.

Kaksosten kasvaessa alkoi myös syyllisyys Katin sisällä kasvaa. Hän oli päättänyt viettää enemmän aikaa lastensa kanssa ja opetella hoitamaan heitä paremmin. Azael ja Abigor tulisivat kuitenkin olemaan hänelle ne ainoat lapset, jotka hän koskaan kykenisi saamaan.
"Nältkä!!" Azael kiljui ja hakkasi käsillään keittiön kaapin ovia.
"Odota hetki, äiti laittaa ruokaa", Kat vastasi naurahtaen.

Myös Nyle oli iloissaan arjen kääntymisestä parempaan suuntaan. Katin osallistuminen kotitöihin oli aivan toivottua, sillä kahden riehuvan taaperon hoitaminen kävi Nylen mielestä miltei urheilusta huonoimpina hetkinä.
"Hyvää!" Abigor hihkaisi kauhoessaan salaattia suuhunsa.
"Se on äidin teille rakkaudella tekemää", Nyle hymyili.

***

Arjessa saavutettua tasapainoa ei kuitenkaan oltu siunattu kestämään. Peliin tuli pari muuttujaa lisää, kun Nyle sai Mikolta puhelun, että tämä oli saanut lapsen. Nyle oletti, että lapsi oli Akiran, Mikon vakituisen seurustelukumppanin ja ei ollut kovinkaan ilahtunut asiasta. Nyle luuli, että Miko asettuisi lapsen myötä aloilleen Akiran kanssa ja täten myös heidän suhteensa jäisi taka-alalle.
"Mennäänpä tapaamaan Nyle-setää", Miko lirkutteli tyttärelleen.

"Ai, toit lapsen mukanasi", Nyle mutisi Mikon nähdessään. Hänen katseensa osui tytön punaisiin hiuksiin.
"Ajattelin, että haluaisit tavata hänet", Miko hymyili.

Nyle kurtisti kulmiaan. "Miksi minä haluaisin nähdä sinun ja jonkun toisen miehen lapsen?"
"En usko, että haluaisitkaan", Miko naurahti ja jatkoi:
"Yritimme Akiran kanssa lasta, mutta sinä ehdit ensin. Teija on sinun tyttäresi. Katso vaikka hänen korviaan."

Nyle kurkotti häkeltyneenä kohti Teijaa ja nosti tämän varovasti käsivarsilleen.
"No niinpä näkyy, olet perinyt isin hiuksetkin", Nyle hymyili ja kutitti Teijaa kainalosta.
"Halusin, että hän tutustuisi myös veljiinsä ja sinuun", Miko selitti.

Teija kiersi kätensä Nylen ympärille ja rutisti tätä hymyillen.
"Isi!" Teija hihkaisi niin onnellisella äänellä, että se sulatti Nylenkin sydämen.
"Hän näyttää myös pitävän sinusta jo nyt paljon", Miko hymyili katsellessaan Nyleä ja Teijaa halailemassa onnellisina.

Onnellinen hetki loppui kuitenkin lyhyeen, kun Kat palasi aikaisemmin töistä kotiin ja yllätti miehensä halailemasta suippokorvaista lasta. Hän levitteli käsiään ärtyneenä ja oli lähellä, ettei hän käynyt sillä samalla Nylen kimppuun.

"Mitä hemmettiä tämä on Nyle?!" Kat pauhasi ja töytäisi Nyleä rintakehästä taaksepäin.
"Miksi väität minulle, ettet halua lisää lapsia ja sitten menet panemaan jonkun lorton raskaaksi!? Mitä?!"
"E-ei se ole minun..", Nyle yritti, mutta turhaan.
"Älä yritä! Näenhän minä kyllä, kun oma lapseton vaimo ei kelpaa!", Kat ärjyi.
"M-mitä? Lapseton?" Nyle henkäisi ja tuijotti Katia samalla järkyttyneenä, että kysyvänä.

Siitäkö Katin haikeus olikin johtunut?

4 kommenttia:

  1. No mutta, Nylellehän siunaanttuu lasta lapsen perään. Alan jotenkin lämmetä Katille, varmasti rankkaa saada kuulla, ettei voi saada enää lapsia. Ehkä tieto saa hänet kuitenkin parantamaan välejään kaksosiin. Jatkoa odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ja kyllä, näitä mukuloita tippui odotettua enemmän.. Saa nähdä tuleeko niitä enää lisää tulevaisuudessa :'D. Katin ja Nylen suhdekiekuroista kuulemme lisää ensi kerralla ja tilanne on totta kyllä ongelmallinen molempien kannalta.

      Poista
  2. Mä siis osuin kuin osuinkin oikeaan arvailuissani Mikon suhteen =D Nylelle siunaantui yksi ylimääräinen lapsi nurkan takaa ;-)

    Kat vaikuttaa melko kompleksiselta persoonalta ja on sitä kautta kiinnostava. Se on varmasti melkoinen painolasti suhteelle Nylen kanssa ja äitinäkin hänellä tuntuu olevan kohtalaisesti haasteita. Saapa nähdä pystyvätkö Kat ja Nyle selvittämään välinsä sillä tavoin, että avioliitto jatkuu ja perhe säilyy ehjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä suhteellisen hyvä arvailemaan aina, mitä tapahtuu seuraavaksi... Pitäisiköhän sitä yrittää olla jotenkin salamyhkäisempi :'D. Ei vaan, hyvä että lukija pysyy juonessa mukana.
      Ja Kat on tosiaan moniulotteinen persoona. Halusin kirjoittaa hänestä myös oman luonteenpiirteidensä mukaisen hahmon, sillä liian helppo elämähän olisi tiedetysti hyvin tylsää. :D

      Poista