14. Arki asettuu aloilleen?

~ Hei taas! Pahoittelen heti alkuun sitä, että kuvien resoluutio on saattanut muuttua entiseen verrattuna. Yritän parantaa kuvien laatua ensi osaan, mutta nämä saa mennä nyt näin. Tässä kävi nimittäin niin, että uusin päivitys pisti koko pelin nurin ja jouduin asentamaan sen uudelleen (tallennukset onneksi olivat tallella). Mutta, loppu hyvin kaikki hyvin, peli toimii ainakin jotenkin... toistaiseksi.

________________________________________

Abigor käveli uteliaana ympäriinsä koulurakennuksessa. Uuden koulun aloittaminen tuntui hänestä suhdemyrskyjen keskellä ainoalta asialta, joka muuttuisi parempaan suuntaan. Abigor oli joutunut seuraamaan vierestä sisartensa sotaa. Sotaa, joka oli muuttanut Teijan sielultaan tummaksi ja kääntänyt Azaelin tätä vastaan. 

Abigorista kaikenlainen sotiminen oli turhaa. Hänen mielestään Nyle olisi voinut hoitaa asiat paremminkin. 

Mutta menneisyyttä oli vaikea muuttaa. Abigor oli päättänytkin, että tulevaisuus uudessa koulussa olisi yksi positiivisista uusista asioista. Hän ei halunnut olla missään tekemisissä perhettä riekaleiksi repivien riitojen kanssa. 

Ja eiväthän ne hänelle kuuluneetkaan. Hän oli lapseton ja siten kykenemätön nappaamaan perheen pään titteliä. Tässä perhetilanteessa Abigor oli oikeastaan onnellinen, ettei hänen tarvinnut taistella kynsin hampain perijän kruunusta. 

Abigor tarttui uuden kotiluokkansa ovenkahvaan. Hänen sydämensä pamppaili jännityksestä. 

"Hyvää huomenta oppilaat! luokan opettaja Ulrike Faust toivotti istahtaessaan tietokoneensa ääreen. 

"Meillä on tänään ilo ja kunnia toivottaa tervetulleeksi kolme uutta oppilasta", hän jatkoi hymyillen. 

Luokkahuoneesta kuului kiinnostunutta puheensorinaa. 

"Niiden on pakko olla jotain sisaruksia, kun kolme kerralla tulee", Orange mutisi ottaessaan selfietä. 

"Mm, tulisipa joku komea mies. Saisin minäkin poikaystävän", hänen vieressään istuva Anne naurahti ja räpläsi kännykkäänsä. 

"Jospa laittaisitte ne luurinne pois, että pääsemme tutustumaan heihin. Heidän pitäisi tulla hetkenä minä hyvänsä", Ulrike tuhahti ja loi merkitsevän katseen Orangeen sekä Anneen. 

"No, oletko menossa sisään vai et?"Azael huokaisi ja sysäsi veljensä pois oven äärestä. 

"Olen olen", Abigor vastasi ja havahtui ajatuksistaan. Hän tarttui ovenkahvaan uudemman kerran ja kiilasi Azaelin tieltä. 

"Minä olin menossa ensin", hän virnisti. 

"Sieltähän he tulevatkin", Ulrike hymyili ja viittilöi Abigoria luokan eteen. 

"Voisit varmaankin kertoa muille jotakin itsestäsi", hän jatkoi. 

Abigor nielaisi. Hän inhosi kaikista eniten luokan edessä puhumista. Muille esitelmien pitäminen sai hänen suunsa kuivumaan ja pään tyhjenemään ideoista hetkessä. 

"M-minä olen Abigor. Abigor Cross.. ja tuota.. öö.. tykkään eläimistä", hän mutisi ja halusi vajota lattiasta läpi. 

"Hienoa, istuhan paikoillesi", Ulrike hymähti.

Eturivissä istuva Anne silmäili Abigoria vienosti hymyillen. 

Seuraavana luokkahuoneeseen astui Azael, hartiat lysyssä haukotellen. Hän oli nukkunut huonosti viime yönä, sillä hän oli viettänyt koko yön internettiä selaten. 

"Ja seuraavana taitaa olla-", Ulrike aloitti esittelyn, mutta Azael keskeytti hänet heilauttamalla kättään. 

"Joo, joo. Moi, Azael Cross", hän huokaisi ja istuutui vapaana olevalle tuolille. 

"Minua ei paljon nuo esittelyt kiinnosta".

"Minähän sanoin, että he ovat sisaruksia", Orange kuiskasi ja tökki Annen kylkeä kyynärpäällään. 

"Hyvän näköisiäkin ovat, siitä vain valitsemaan 'sitä oikeaa'", hän jatkoi ja Anne vain punastui yrittäessään hyssytellä ystäväänsä. 

Viimeisenä luokkahuoneeseen asteli Teija. Hän nyökkäsi tervehdyksen opettajalle ja istui viimeiseen nurkkariviin murjottamaan. 

"Noh, etkö ajatellut esitellä itseäsi?" Ulrike kysyi kulmiaan yllätyksestä nostaen. 

"En", Teija henkäisi ja mulkoili Ulrikea takaisin. 

"Joka tapauksessa, tässä on Teija Cross", Ulrike huokaisi ja jatkoi opettamista. 

"Hei, emmekös me ole tavanneet", kuului ääni Teijan vierestä. Teija säpsähti ja kääntyi katsomaan, kuka uskalsi puhutella häntä. 

"Enpä tiedä", Teija mutisi ja pyöritteli silmiään. Mikä meedio tämä nuorimies luuli oikein olevansa. 

"Kyllä me olemme. Hyvää päivää vain sinullekin jääkuningatar", tämä naurahti.

Teija kääntyi nyt katsomaan vieressä istuvaa miestä tarkemmin. Hän muisti kuulleensa tuon äänen joskus aiemminkin. 

"Uhh.. Max, sinäkö se olet?" Teija kysyi epäröivänä.

"Minähän se, tässä ilmielävänä. Max Villareal", Max virnisti ja silmäili Teijan muuttunutta ulkomuotoa. 

"En ollut tunnistaa sinua. Olet niin kovin erinäköinen."

"Tässä on sattunut vähän kaikenlaista", Teija vastasi hartioitaan kohauttaen. Hän ei halunnut vaivata Maxia vuodatuksella perheriidoistaan.  

"Kyllä minä ymmärrän. Minäkin menetin isäni muutamia kuukausia sitten. Hän oli viimeinen elossa oleva vanhempani", Max vastasi hiljaa. 

"Onpa ikävää. Mitä tapahtui?" Teija kysyi yllättyneenä.

"Hän joutui jonkin villieläimen raatelemaksi. Sanoisin, että se oli vampyyri, jos vampyyritarinat olisivat oikeasti totta", Max vastasi. 

"Mm..", Teija totesi nieleskellen. Oliko joku hänen tuntemistaan vampyyreistä tappanut Maxin isän?

"En ole hautajaisten takia ehtinyt järjestää Luopioille kokoontumisia, mutta ajattelin, että voisimme kokoontua huomenna", Max jatkoi ja näppäili ryhmächattiin viestiä. 

"Ei se mitään. En minäkään olisi ehtinyt tulla tätä aiemmin", Teija vastasi. 

"Mutta tulen mielelläni", hän jatkoi.  

***

Abigor puki takin ylleen ja suuntasi ulos välitunnin alkaessa. Ulkona oli vielä pimeää, sillä aamuaurinko ei ollut vielä noussut. 

"Saanko liittyä seuraan?" hän tiedusteli shakkia pelaavalta nuorimieheltä.

"Kaiken mokomin", tämä hymyili ja viittilöi Abigoria istumaan tuoliin. 

Abigor istui, työtä käskettyä. 

"Miltä uuteen kouluun tutustuminen on tuntunut?" Orange kysyi hymyillen. 

"Hieman sekavalta, mutta luokkamme ihmiset vaikuttavat mukavilta", Abigor vastasi hartioitaan kohauttaen. 

"Sekavaahan se on aina aluksi. Mutta kyllä siihen sitten ajan myötä tottuu", Orange vakuutti. 

"Minustakin kohistiin paljon, kun olin tulossa tänne opiskelemaan. Nyt olen vain yksi meistä", hän jatkoi. 

"Kohistiin? Kuinka niin?" Abigor kysyi yllättyneenä.

"Vanhempani ovat julkimoita. Kai se tekee minustakin jonkinlaisen julkkiksen", Orange naurahti. 

"Eikä, nyt juksaat! Ei pahalla, mutta et näytä miltään superjulkimolta", Abigor nauroi. 

"Ihan totta. Sukunimeni on Bailey-Moon, soittaako jo yhtään kelloja?" Orange virnuili.

"Ei yhtään", Abigor myönsi ja teki viimeisen ratkaisevan siirron. "Ja sinä muuten hävisit". 

"Katso vaikka, jos et usko..", Orange mutisi ja kaivoi kuvia kännykästään. 

"Tässä on minun äitini Octavia Moon ja minä."

"Okei, never heard", Abigor vastasi ja Orange katsoi tätä yllättyneenä. 

"Entäpä Thorne Bailey, minun isäni?" hän jatkoi ja näytti kuvaa keikalta.

Abigorin silmät laajenivat järkytyksestä, hänen muistaessaan isänsä kanssa suorittamansa haasteen. "K-kai olen kuullut hänestä joskus", hän mutisi. 

"Missä roskapöntön pimennossa olet oikein kasvanut", Orange nauroi. 

***

Iltapäivällä Abigor käveli väsyneenä ja raskain askelin takaisin kotiinsa. Hänen päässään pyöri sekalaisia ajatuksia sekä muistikuvia Thorne Baileyn kohtaamisesta. Kohtaaminen ja sen lopputulema olisi ollut erilainen, jos heitä ei olisi pakotettu juomaan verta ihmisistä julkisella paikalla. 

Astuessaan kynnyksen yli Abigor kuuli ääniä asunnosta. Hetken aikaa hän ajatteli, että Nyle olisi saanut sovittua asiansa ja Miko olisi palannut takaisin. 

"Huhuu, isä?" Abigor huhuili. 

"Oliko jotain asiaa?" Nyle kysyi ja hiipi ulos makuuhuoneesta alusvaatteisillaan. 

"Kuka täällä on? Onko Miko tullut takaisin?" Abigor kysyi ja kuuli samassa toisen parin askelia poistuvan makuuhuoneesta. 

"Öhh.. tuota..", Nyle mutisi ja haroi hiuksiaan. 

"Kuka on Miko? Onko sinulla joku toinen nainen?" makuuhuoneesta ilmestynyt blondi kysyi. 

"Ei ole", Nyle vastasi huokaisten. 

"Et ole tosissasi!" Abigor puuskahti. Hän ei voinut uskoa, että Nyle ei ollut vieläkään osannut saada asioitaan kuntoon. 

"Tämä ei ole sinun asiasi", Nyle vastasi äreästi.

"Minä hoidan asiat omalla tavallani", Nyle jatkoi. 

"On se minun asiani! En halua katsoa vierestä, kun notkut illat baareissa ja raahaat ketä lie naisia kotiimme ilta toisensa jälkeen!" Abigor huusi. 

"Luuletko, että tämä on tapa, jolla saat perheesi takaisin?"

"Luulen", Nyle vastasi ja pyöritteli silmiään. 

"Aivan varmasti Miko haluaa päästää tuollaisen rentun lähelle poikaansa!"

"Älä helvetti mainitse sitä nimeä enää tässä taloudessa!" Nyle huusi ja levitteli käsiään. 

"Tämä on minun kotini ja saan tehdä täällä mitä haluan ja naida ketä huvittaa!" 

"Tässä ei ole enää mitään järkeä. Et ole käynyt töissäkään viikkoon!" Abigor huudahti hieman säikähtäneenä isänsä reaktiota. 

"Enkä menekään. On minulla rahaa ilmankin", Nyle nurisi. 

"Älä ole niin ankara isällesi. Mehän pidimme vain hauskaa", Amalia yritti rauhoitella räyhäävää Abigoria. 

"Vai hauskaa! Sinä et tiedä mitään tämän talon tilanteesta, joten ole sinä nyt hiljaa", Abigor puuskahti.

"Olet kaiken lisäksi sen ikäinen, että Nyle voisi olla suunnilleen isäsi! Häpeäisit edes!"

"Kuule, isäsi se oli, joka minut iski. Hän taitaa pitää hieman nuoremmasta lihasta", Amalia nauroi ja vinkkasi silmää. 

 "Voi hyvä luoja. En halua kuulla enempää", Abigor henkäisi ja käänsi katseensa pois. Naisen puheet iljettivät häntä. 

Eniten häntä iljetti ajatus siitä, että Nyle käytti tämänkin naisen tunteita vain hyväkseen. Hampaanjäljet Amalian kaulalla kertoivat hauskanpidon motiiveista aivan toisenlaista tarinaa. 

________________

Tästä tulikin hieman lyhyempi osa, kun jaoin taas suuren määrän kuvia kahteen osaan. Vihdoinkin Abigor saa hieman enemmän ruutuaikaa tässä tarinassa ja lisää on luvassa ensi osassa! Nylellä menee taas vahvasti ja nuorten uudet ystävät ovat huolestuttavasti linkittyneenä vampyyrielämän varjopuoliin. Selviääkö Maxin isän kuolema? Mitä Luopioiden kokoontumisessa tapahtuu? Seuraako julkkis Orangen kanssa hengailusta mitään hyvää? 

Siitä kuulemme pian taas lisää ensi osassa. ;)